Chevrolet, Henk.autot

Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan.
Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen. Nykyään suuri osa Chevrolet-merkillä Euroopassa myytävien autojen moottoreista on nelisylinterisiä rivimoottoreita.
-
Vesipumppu 94-96 GAT44038 V8
205,90 €
-
Termostaatti 91-93 GAT33009 V6/V8
17,50 €
-
Termostaatin tiiviste 91-93 FEL35062 V6/V8
5,00 €
-
Termostaatti 94-96 GAT33788 V8 sis. tiivisteen
38,00 €
-
Startti 91-93 WAI6418N V6 4,3L, V8 4,3L/5,0L
257,90 €
-
Startti 94-95 WAI6418N V8 4,3L
257,90 €
-
Startti -96 WAI6474R V8 4,3L
276,90 €
-
Startti 91-93 WAI3510MN V8 5,7L
165,90 €
-
Startti -94 WAI6442N V8 5,7L
227,90 €
-
Startti 95-96 WAI6470N V8 5,7L
216,90 €
-
Laturi 91-93 WAI7861-11N-6G V6/V8 105A
165,90 €
-
Laturi 94-96 WAI8103-7N V6/ V8 105A
248,90 €