Chevrolet, Henk.autot

Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan.
Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen. Nykyään suuri osa Chevrolet-merkillä Euroopassa myytävien autojen moottoreista on nelisylinterisiä rivimoottoreita.
-
Takapyörän korjauslaakeri BCARP5707 (TIMTRP1563TAV) sedan
78,30 €
-
Pyöränlaakerin stefa taka NAS8660S sedan omar
9,60 €
-
Pyöränlaakeri taka TIM6408 STW omar
38,30 €
-
Pyöränkorjauslaakeri taka TIMTRP1559TV (BCARP6408) STW omar
89,60 €
-
Pyöränlaakerin stefa taka NAS8835 STW
12,00 €
-
Kardaanin ristinivel PRC534G 93x28,6mm
23,50 €
-
Jarrupalat etu 91-96 DFC4000-0052-00 (RAYMGD52C WAGZD52 ULTULT52H) 1srj/auto omar
57,90 €
-
Jarrupalat etu 94-96 DFC4000-0614-01 (RAYMGD614MH) HD jarrut STW tai levyjarrut takana omar
66,10 €
-
Etupalojen asennussarja DFC340-47011 (RAYH5584A) 1srj/auto omar
12,50 €
-
Jarrusatulan pultti etu DORHW5002 (RAYH5002W) 1srj/puoli
11,90 €
-
Jarrulevy etu DFC600-51000 (RAY56128R)
147,50 €
-
Jarrusatula etu 91-96 DFC331-47049 (CDO184021) vas
114,10 €