Chevrolet, Henk.autot

Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan.
Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen. Nykyään suuri osa Chevrolet-merkillä Euroopassa myytävien autojen moottoreista on nelisylinterisiä rivimoottoreita.
-
Jarrulevy etu RAY56128R (DFC600-51000)
147,50 €
-
Jarrusatula etu 91-96 CDO184021 vas
126,30 €
-
Jarrusatula etu 91-96 CDO184020 oik
126,30 €
-
Jarrusatula etu 94-96 CDO184625 vas HD jarrut, STW tai levyjarrut takana
111,80 €
-
Jarrusatula etu 94-96 CDO184624 oik HD jarrut, STW tai levyjarrut takana
111,80 €
-
Jarrusatulan tiivistesarja RAYWK524 (DORD35494 CEN14362021) 1srj/puoli
13,90 €
-
Jarrukengät taka 91-96 RAY242PG (WAGZ242DR DFC1901-0245-00) 9,5"x 2" 1srj/auto
64,15 €
-
Jarrukengät taka 91-96 RAY462PG (WAGZ462R DFC1901-0462-00 NEWB462) 11x 2" 1srj/auto
72,20 €
-
Jarrupalat taka 94-96 RAYMGD628MH (DFC1311-0628-01) 1srj/auto
49,20 €
-
Takajarrukenkien asennussarja RAYH7068 (DFC370-47034 DORHW7104) 9,5" 1srj/auto
15,20 €
-
Kenkien asennussarja RAYH7028 (DFC370-46003) 11" 1srj/auto
13,90 €
-
Takajarrujen automaattisäätösarja RAYH2622 (DFC372-48001) vas 9,5" rumpu
26,20 €