Chevrolet, Henk.autot

Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan.
Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen. Nykyään suuri osa Chevrolet-merkillä Euroopassa myytävien autojen moottoreista on nelisylinterisiä rivimoottoreita.
-
Jarrusatulan pultti taka 90-94 RAYH5043 1srj/puoli
34,10 €
-
Takapalojen asennussarja 95-01 RAYH5621A (DFC340-47020) levyt 1srj/auto
34,10 €
-
Jarrusatulan pultti taka 95-01 RAYH5056 (RAYH5056) 1srj/puoli
23,80 €
-
Takajarrukenkien asennussarja RAYH7287 (DFC370-52003) rummut 1srj/auto
20,70 €
-
Takajarrukenkien autom.säätösarja RAYH2644 (DFC372-47017) vas
27,30 €
-
Takajarrukenkien autom.säätösarja RAYH2645 (DFC372-47018) oik
27,30 €
-
Jarrurumpu taka RAY2051R (DFC365-47021)
119,90 €
-
Jarrulevy taka 90-94 RAY580439R (DFC600-45005)
75,80 €
-
Jarrulevy taka 95-99 RAY580449R (DFC600-45006)
82,10 €
-
Jarrusatula taka 90-94 CDO184328 vas
157,90 €
-
Jarrusatula taka 90-94 CDO184327 oik
148,40 €
-
Jarrusatula taka 95-99 CDO184393 vas
253,90 €