Chevrolet, Henk.autot

Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan.
Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen. Nykyään suuri osa Chevrolet-merkillä Euroopassa myytävien autojen moottoreista on nelisylinterisiä rivimoottoreita.
-
Jarrurumpu taka RAY2091R (DFC365-47014) 9,5"x 2"
130,10 €
-
Jarrurumpu taka RAY2059R (DFC365-47015) 11"x 2" syvyys 3,25"
147,80 €
-
Jarrurumpu taka RAY2057R (DFC365-47017) 11"x 2" syvyys 4"
196,90 €
-
Jarrusylinteri taka 80-90 RAYWC37024 (DFC375-47013) 9,5" Ø7/8"
15,20 €
-
Jarrusylinteri taka 80-90 RAYWC37048 (DFC375-47007) 11" Ø15/16"
18,40 €
-
Jarrusylinteri taka 80-90 RAYWC37080 (DFC375-47008 DORW51088) 11" Ø1"
18,40 €
-
Jarrusylinteri taka -90 RAYWC37116 (DFC375-46002) 11" Ø7/8"
47,90 €
-
Jarruletku etu RAYBH36846 (DFC350-47035) vas/oik
21,40 €
-
Jarruletku taka RAYBH36767 (DFC350-47133)
25,20 €
-
Käsijarruvaijeri etu RAYBC93479
32,90 €
-
Käsijarruvaijeri taka RAYBC92946 (DORC92946) vasen
32,90 €
-
Käsijarruvaijeri taka 80-84 RAYBC92943 oikea
40,40 €