Chevrolet, Henk.autot

Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan.
Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen. Nykyään suuri osa Chevrolet-merkillä Euroopassa myytävien autojen moottoreista on nelisylinterisiä rivimoottoreita.
-
Startti 84-90 WAI3838N V8 305(H) chevrolet
163,90 €
-
Startti 84-90 WAI6315N V8 307(Y) oldsmobile
230,90 €
-
Laturi 80-87 WAI7127-3N 63A kiilahihna
123,70 €
-
Laturi 80-87 WAI7294-9N 94A kiilahihna
141,10 €
-
Laturi -88 WAI7858N moniurahihna V8 305(H) chevrolet
248,90 €
-
Laturi 89-90 WAI7917N moniurahihna V8 305(H) chevrolet
192,90 €
-
Laturi 88-90 WAI7888-3N V8 307 (Y) oldsmobile
250,90 €
-
Pyyhkijän sulka ANC31-18 (PGAPV-18)
17,10 €
-
Virranjakajan kansi 80-87 STMDR450 V8 305(H)
28,90 €
-
Virranjakajan pyörijä 80-87 STMDR318 V8 305(H)
7,50 €
-
Virranjakajan sytytysmoduli 80-86 STMLX315 V8 305(H) 7 nap. (5+2)
60,60 €
-
Sytytysmoduli 80-87 STMLX301 4 nap. (2+2) V8 305(H)
54,20 €