Chevrolet, Henk.autot

Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan.
Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen. Nykyään suuri osa Chevrolet-merkillä Euroopassa myytävien autojen moottoreista on nelisylinterisiä rivimoottoreita.
-
Jarrupalat etu 70-81 RAYMGD52C (DFC1310-0052-00 DFC1311-0052-00 WAGZD52) 1srj/auto
65,60 €
-
Jarrukengät taka 67-69 RAY242PG (WAGZ242DR DFC1901-0245-00) 1srj/auto
64,15 €
-
Jarrupalat taka 67-69 RAYPGD8 (DFC1551-0008-01) 1srj/auto
83,20 €
-
Etukenkien asennussarja 67-69 RAYH7103 (DFC370-48000) rumpujarrut 1srj/auto
13,90 €
-
Takakenkien asennussarja 67-69 RAYH7068 (DFC370-47034 DORHW7104) rumpujarrut 1srj/auto
15,20 €
-
Etupalojen asennussarja 67-69 RAYH5584A (DFC340-47011) levyjarrut 1srj/auto
12,50 €
-
Etu/ takarumpujarrujen automaattisäätösarja 67-69 RAYH2532 (DFC372-48011) vasen
31,70 €
-
Etu/ takarumpujarrujen automaattisäätösarja 67-69 RAYH2533 (DFC372-48012) oikea
30,60 €
-
Jarrurumpu etu 67-69 RAY2044R ei rivoitettu
128,80 €
-
Jarrurumpu etu 67-69 RAY2056R rivoitettu
108,10 €
-
Jarrulevy etu 67-69 RAY5100R (DFC600-47004)
151,90 €
-
Jarrulevy etu 70-78 RAY5214R (DFC600-47005)
124,90 €