Chevrolet, Henk.autot

Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan.
Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen. Nykyään suuri osa Chevrolet-merkillä Euroopassa myytävien autojen moottoreista on nelisylinterisiä rivimoottoreita.
-
Hela ylätukivarren 70-73 MOGK6108 1srj/puoli
17,50 €
-
Hela ylätukivarren 74-79 MOGK6144 1srj/puoli
25,20 €
-
Raidetangonpää -67 MOGES348R ulko
62,90 €
-
Raidetangonpää 68-69 MOGES381RL ulko
47,90 €
-
Raidetangonpää 67-69 MOGES681N sisä
44,10 €
-
Raidetangonpää 67-69 MOGES350S väliholkki
27,80 €
-
Raidetangonpää 70-74 MOGES404RL ulko
74,40 €
-
Raidetangonpään väliholkki 70-81 MOGES2004S
.
21,40 €
-
Raidetangonpää 75-81 MOGES441RL ulko, ei 80-81 6-syl
47,90 €
-
Raidetangonpää 75-81 MOGES442L sisä vasen
65,60 €
-
Raidetangonpää 75-81 MOGES443L sisä oikea
65,60 €
-
Raidetangonpää 80-81 MOGES427R ulko 80-81 6-syl
45,40 €