Chevrolet, Henk.autot
Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan.
Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen. Nykyään suuri osa Chevrolet-merkillä Euroopassa myytävien autojen moottoreista on nelisylinterisiä rivimoottoreita.
-
Sytytysmoduli L4 2,2L STMLX981
124,70 €
-
Puola L4 2,4L STMDR41
34,60 €
-
Puolan kansi L4 2,4L STMDR472
46,10 €
-
Sytytysmoduli L4 2,4L STMLX366
173,90 €
-
Puola STMDR39 V6 3,4L
42,60 €
-
Sytytysmoduli STMLX346 V6 3,4L
260,00 €
-
Öljynsuodatin 83-89 WIX51040 V6 2,8L
11,50 €
-
Öljynsuodatin 90-92 WIX51036 V6 3,1L
11,70 €
-
Öljynsuodatin WIX51069 V8 5L/ 5,7L
11,50 €
-
Ilmansuodatin 85-89 WIX46140 V6 2,8L, tarvitsee 2 kpl
18,40 €
-
Ilmansuodatin 90-92 WIX46180 V6 3,1L
19,50 €
-
Ilmansuodatin 82-83 WIX46041 V8 5L TBI (7) tarvitsee 2kpl
14,90 €