Chevrolet, Henk.autot

Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan.
Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen. Nykyään suuri osa Chevrolet-merkillä Euroopassa myytävien autojen moottoreista on nelisylinterisiä rivimoottoreita.
-
Vesipumppu 67-69 GAT43101 V8 305/350 KORKEUS LAIPPAAN 177mm
70,00 €
-
Vesipumppu 68-72 GAT44027 V8 396/402
140,40 €
-
Vesipumppu 77-81 GAT43099 V6 229, V8 305/350
76,50 €
-
Vesipumppu 80-81 GAT43094 V6 231(A)
123,50 €
-
Termostaatti 67-69 GAT33006 L6/V6/V8 71ºC
37,15 €
-
Termostaatti 67-69 GAT33008 L6/V6/V8 82ºC
37,15 €
-
Termostaatti 67-69 GAT33009 L6/V6/V8 90ºC
17,50 €
-
Termostaatin tiiviste 67-69 FEL35062
5,00 €
-
Termostaatin tiiviste 70-81 FEL12994 V6 231(A)
5,00 €
-
Startti 67-69 WAI3838N L6/V8 283/350
163,90 €
-
Startti 70-76 WAI3510N L6 250 manuaali
167,90 €
-
Startti 70-80 WAI3510N V8 350
167,90 €