Chevrolet, Henk.autot

Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan.
Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen. Nykyään suuri osa Chevrolet-merkillä Euroopassa myytävien autojen moottoreista on nelisylinterisiä rivimoottoreita.
-
Jakajankansi 67-69 STMDR429 V8
41,60 €
-
Pyörijä 67-69 STMDR311 V8
7,50 €
-
Katkojan kärjet 67-69 STMDR2270P V8
25,20 €
-
Kondensaattori 67-69 STMDR70 V8
7,50 €
-
Puola 67-69 STMUC12 V8 omar
40,40 €
-
Jakajankansi 75-81 STMDR450 V8
28,90 €
-
Pyörijä 75-81 STMDR318 V8
7,50 €
-
Sytytysmoduli 75-81 STMLX301 V8
54,20 €
-
Käämi (pick-up) 75-81 STMLX302 V8
31,50 €
-
Puola 75-81 STMDR31 V8
47,90 €
-
Virtalukko -67 STMUS24L
20,20 €
-
Virtalukko -68 STMUS54L
25,20 €