Chevrolet, Henk.autot

Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan.
Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen. Nykyään suuri osa Chevrolet-merkillä Euroopassa myytävien autojen moottoreista on nelisylinterisiä rivimoottoreita.
-
Jarrulevy taka 10-15 RAY580712 (DFC600-47039) V8 6,2L
202,90 €
-
Jarrusatula taka 10-14 CDO185119 vas V6 3,6L
310,90 €
-
Jarrusatula taka 10-14 CDO185118 oik V6 3,6L
310,90 €
-
Jarruletku etu 10-13 RAYBH383402 (DFC350-47082) vas V6 3,6L
50,40 €
-
Jarruletku etu 10-13 RAYBH383401 (DFC350-47083) oik V6 3,6L
55,60 €
-
Jarruletku taka 10-13 RAYBH383405 (DFC350-47190) vas/oik
50,40 €
-
Jarruletku etu 10-13 RAYBH383404 (DFC350-47080) vas V8 6,2L
50,40 €
-
Jarruletku etu 10-13 RAYBH383403 (DFC350-47081) oik V8 6,2L
50,40 €
-
Jarruletku taka 10-13 RAYBH383406 (DFC350-47189) vas/oik V8 6,2L
55,60 €
-
Pääsylinteri 10-13 RAYMC391247 (DFC355-47112) V6 3,6L
265,90 €
-
Pääsylinteri 10-13 RAYMC391246 (DFC355-47116) V8 6,2L
265,90 €
-
Tukivarsi etu ala 10-15 MOGRK621479 vas etummainen
222,90 €