Chevrolet, Pick-Up&Van

Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan. Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen.
-
Tulpanjohtosarja 94-96 STM7853 (STM7854) V8 5,7L(K)
46,70 €
-
Tuulettajanhihna -92 GATK060990 V8 bensa ilmastoinnilla pituus 2514mm
38,00 €
-
Tuulettajanhihna V8 bensa ilmastoinnilla 93-96 GATK060988 pituus 2509mm
50,40 €
-
Tuulettajanhihnan kiristin V8 bensa ilmastoinnilla GAT38107 sis. pyörän
65,70 €
-
Tuulettajanhihnan kiristin/ohjainpyörä GAT38001 V8 bensa ilmastoinnilla
.
39,10 €
-
Laturinhihna 6,2L Diesel 92-93 GAT7490 pituus 1244mm omar
20,20 €
-
Ohjaustehostimen hihna 6,2L Diesel 92-93 GAT7455 pituus 1155mm omar
20,20 €
-
Tuulettajanhihna -94 GATK061020 6,5L Diesel ilmast/ei ilmast. pituus 2590mm
69,90 €
-
Tuulettajanhihna 6,5L Diesel -95 GATK060905 ei ilmastoinnilla pituus 2298mm
50,40 €
-
Tuulettajanhihna 95-96 GATK061020 6,5L Diesel ilmastoinnilla pituus 2590mm
69,90 €
-
Tuulettajanhihnan kiristin 94-96 GAT38118 6,5L Diesel sis. pyörän
116,20 €
-
Tuulettajanhihnan kiristimen pyörä 94-96 6,5L Diesel GAT38006
34,10 €