Chevrolet, Pick-Up&Van

Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan. Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen.
-
Raidetangonpää ulko 03-05 MOGES3254RL 4WD
54,20 €
-
Raidetangonpää sisä 03-05 MOGES2838RL 4WD
68,20 €
-
Raidetangonpään väliholkki 03-05 MOGES2004S 2WD/4WD
21,40 €
-
Vetotanko "Drag Link " 03-05 MOGDS1318 4WD
247,90 €
-
Apusimpukka 03-05 MOGK6365T vas 2WD
116,20 €
-
Apusimpukka 03-05 MOGK6366T oik 2WD
116,20 €
-
Apusimpukka 03-05 MOGK6392T vas/oik 4WD
186,90 €
-
Etukallistuksen vakaajan kiinnike 03-05 MOGK5252 2WD ulko 1srj/puoli
15,90 €
-
Etukallistuksen vakaajan kiinnike ulko 03-05 MOGK700539 (MOGK80631) 4WD 1srj/puoli
38,00 €
-
Etukallistuksen vakaajan kiinnike 03-05 MOGK6408 sisä Ø28,6mm 1srj/auto
21,40 €
-
Etukallistuksen vakaajan kiinnike 03-05 MOGK6437 sisä Ø30,2mm 1srj/auto
22,60 €
-
Etukallistuksen vakaajan kiinnike 03-05 MOGK6476 sisä Ø31,8mm 1srj/auto
25,20 €