Chevrolet, Pick-Up&Van

Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan. Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen.
-
Jarrupalat etu 09-11 DFC4000-0784-01 (RAYMGD784MH WAGZD784) G2500 8-pulttinen vanne 1srj/auto omar
87,80 €
-
Etupalojen asennussarja 09-11 DFC340-46016 (RAYH5834A) G1500-2500 6-pulttinen vanne 1srj/auto
11,90 €
-
Etupalojen asennussarja 09-11 DORHW5645 (DFC340-93000 RAYH5645A) G2500 8-pulttinen vanne 1srj/auto
43,70 €
-
Jarrulevy etu 09-11 DFC600-48050 (RAY580279 WAGBD126358E) G1500-2500 6-pulttinen vanne
122,40 €
-
Jarrulevy etu 09-11 RAY580000R (DFC600-48038 WAGBD126036E RAY56829R) G2500 8-pulttinen vanne
168,90 €
-
Jarrusatula etu 09-11 DFC331-47215 (CDO184919) vasen G1500-2500 6-pulttinen vanne
173,90 €
-
Jarrusatula etu 09-11 DFC331-47214 (CDO184918) oikea G1500-2500 6-pulttinen vanne
173,90 €
-
Jarrusatula etu 09-11 DFC331-47179 (CDO184731) vas G2500 8-pulttinen vanne
207,90 €
-
Jarrusatula etu 09-11 DFC331-47178 (CDO184730) oik G2500 8-pulttinen vanne
207,90 €
-
Jarrupalat taka 09-11 DFC4000-0974-11 (RAYMGD974ACH) G1500-2500 6-pulttinen vanne 1srj/auto
67,50 €
-
Jarrupalat taka 09-11 RAYMGD974CH (DFC1310-0974-01 WAGZD974) G2500 8-pulttinen vanne 1srj/auto
76,50 €
-
Käsijarrukengät taka 09-11 DFC1902-0781-00 (ULTULS781 RAY781PG) G1500-2500 6-pulttinen vanne 1srj/auto
61,30 €