Chevrolet, Pick-Up&Van

Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan. Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen.
-
Etukallistuksen vakaajan kiinnike ulko ASC545-1012B (MOGK700539 MOGK80631) 4WD 1srj/puoli edullisempi vaihtoehto
19,30 €
-
Jarrusatulan tiivistesarja etu DORD670018 (CEN14366013) 1srj/puoli
23,80 €
-
Jarrusatulan tiivistesarja taka DORD670017
25,20 €
-
Tuulettajan moottori 75-77 FSS35587
63,80 €
-
Tuulettajan moottori 78-87 FSS35588 ei ilmast, hd lämp.
66,40 €
-
Pallonivel etu ala 92-00 MOGK6445 2WD
70,70 €
-
Pallonivel etu ala 92-00 ASC505-1134B (MOGK6445) 2WD
43,40 €
-
Tukivarsi etu ala 92-00 MOGRK620299 (DOR522-177) 2WD vas sis. pallonivelen ja helat
278,90 €
-
Tukivarsi etu ala 92-00 MOGRK620298 (DOR522-178) 2WD oikea sis. pallonivelen ja helat
279,90 €
-
Pallonivel etu ylä 92-00 MOGK6344 2WD
93,50 €
-
Hela etu alatukivarren 92-00 MOGK6327 2WD 1srj/puoli
59,40 €
-
Hela etu ylätukivarren 92-00 MOGK6395 2WD 1srj/puoli
42,90 €