Chevrolet, Pick-Up&Van

Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan. Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen.
-
Tukivarsi etu ylä 11-16 MOGRK622128 vas/oik sis. pallonivelen ja helat
164,90 €
-
Etu alatukivarren helat -11 MOGK6658 1srj/puoli 2/4WD
50,40 €
-
Hela etu ylätukivarren 11-16 MOGK201406
32,40 €
-
Etu ylätukivarren helan kiinnityspultti 11-16 MOGK100163 1srj/puoli
95,90 €
-
Raidetangonpää 11-16 MOGES800901 ulko
101,00 €
-
Raidetangonpää 11-16 MOGEV800935 sisä
126,30 €
-
Apusimpukka 11-16 MOGK400018 sis. runkokiinnikkeen
252,90 €
-
Apusimpukan runkokiinnike 11-16 MOGK400020
164,90 €
-
Kääntövarsi 11-16 MOGK440019
164,90 €
-
Etukallistuksen vakaajan kiinnike ulko 11-16 MOGK700539 (MOGK80631) 1srj/puoli
38,00 €
-
Pyöränlaakeri etu 11-16 TIMSP620301 2WD sis. ABS tunnistimen
358,90 €
-
Pyöränlaakeri etu 11-16 TIMSP620303 4WD sis. ABS tunnistimen
427,90 €