Chevrolet, Pick-Up&Van

Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan. Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen.
-
Jarrusatulan tiivistesarja RAYWK1973 (DORD351973) std jarrut, j-levyn paksuus 26mm, 1srj/puoli
13,90 €
-
Jarrusatulan tiivistesarja RAYWK2005 (DORD352005) hd jarrut, j-levyn paksuus 32mm, 1srj/puoli
.
20,20 €
-
Jarrukengät taka RAY593PG (DFC1901-0654-00 WAGZ675R) 10x2 1/4" 1srj/auto
74,30 €
-
Jarrukengät taka RAY473PG (DFC1901-0473-00 WAGZ473R) 11x2 3/4" 1srj/auto omar
.
88,50 €
-
Kenkien asennussarja RAYH7276 (DFC370-52002) 10" 1srj/auto
20,20 €
-
Kenkien asennussarja RAYH7046 (DFC370-47035 DORHW7046) 11" 1srj/auto
.
15,20 €
-
Takajarrujen automaattisäätösarja RAYH2640 (DFC372-48003) 10" vas
29,80 €
-
Takajarrujen automaattisäätösarja RAYH2641 10" oik
29,80 €
-
Takajarrujen automaattisäätösarja RAYH2584 (DFC372-47032) 11" vas
38,30 €
-
Takajarrujen automaattisäätösarja RAYH2585 (DFC372-47031) 11" oik
.
37,10 €
-
Jarrurumpu taka RAY2586R (DFC365-47051) 10x2 1/4"
164,90 €
-
Jarrurumpu taka RAY2169R (DFC365-47048) 11x2 3/4"
245,90 €