Chevrolet, Pick-Up&Van

Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan. Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen.
-
Polttoainesuodatin WIX33136 (PGADF3188) diesel 6,2L
62,10 €
-
Polttoainesuodatin WIX33976 (PGADF7358) diesel 6,5L
34,10 €
-
Vaihteistosuodatin 92-93 WIX58897 (ATPB96 PGAPT1195) 4L60
30,60 €
-
Vaihteistosuodatin 94-00 WIX58904 (ATPB126) 4L60E
36,60 €
-
Vaihteistosuodatin 92-00 WIX58608 (ATPB174) 4L80E syvä ö-pohja
59,40 €
-
PCV venttiili 92-95 STMV178 V8 5L, 5,7L omar
6,70 €
-
PCV venttiili 96-00 STMV173 V8 5L, 5,7L
6,70 €
-
PCV venttiili STMV335 (ACDCV910) diesel 6,2L/6,5L
115,00 €
-
Sytytystulppa 92-95 CHA0018 V8 5L/5,7L
5,00 €
-
Sytytystulppa 96-00 CHA0013 V8 5L, 5,7L
3,90 €
-
Hehkutulppa ACD60G diesel
27,30 €
-
Hehkuohjain STMRY139 diesel 6,2/6,5 nelinippinen
126,30 €