Chevrolet, Henk.autot

Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan.
Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen. Nykyään suuri osa Chevrolet-merkillä Euroopassa myytävien autojen moottoreista on nelisylinterisiä rivimoottoreita.
-
Polttoainesuodatin -89 WIX33481 (PGAPF3727 KNEPF-1000) V8 305(E) chevrolet
28,90 €
-
Polttoainesuodatin -90 WIX33484 (PGAPF7333 PGAPF6519) V8 305(E) chevrolet
45,80 €
-
Vaihteistosuodatin 80-84 WIX58878 (PGAPT221 ATPB37) TH350 3-vaiht
21,80 €
-
Vaihteistosuodatin 85-87 WIX58886 TH200 3-vaiht
17,50 €
-
Vaihteistosuodatin 80-90 WIX58896 (ATPB64) TH200-4R 4-vaiht
30,40 €
-
Vaihteistosuodatin 80-90 WIX58897 (ATPB96 PGAPT1195) TH700-R4 4-vaiht
30,60 €
-
PCV venttiili 80-90 STMV178 V8 305(H)(E) chevrolet omar
6,70 €
-
PCV venttiili 86-90 STMV206 V8 307(Y)oldsmobile
6,70 €
-
Sytytystulppa 80-90 CHA0025 V8 305(H)(E) chevrolet
3,90 €
-
Sytytystulppa 86-90 CHA0089 V8 307(Y)oldsmobile
5,00 €
-
Tulpanjohtosarja 80-86 STM6908 V8 305(H) chevrolet
49,20 €
-
Tulpanjohtosarja 87-88 STM7837 V8 305(H) chevrolet
40,40 €