Chevrolet, Henk.autot

Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan.
Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen. Nykyään suuri osa Chevrolet-merkillä Euroopassa myytävien autojen moottoreista on nelisylinterisiä rivimoottoreita.
-
PCV venttiili 86-90 STMV206 V8 307(Y)oldsmobile
6,70 €
-
Sytytystulppa 80-90 CHA0025 V8 305(H)(E) chevrolet
3,90 €
-
Sytytystulppa 86-90 CHA0089 V8 307(Y)oldsmobile
5,00 €
-
Tulpanjohtosarja 80-86 STM6908 V8 305(H) chevrolet
49,20 €
-
Tulpanjohtosarja 87-88 STM7837 V8 305(H) chevrolet
40,40 €
-
Tulpanjohtosarja 89-90 STM7850 (STM7839) V8 305(E) chevrolet
45,40 €
-
Tulpanjohtosarja 86-90 STM6874 V8 307(Y) oldsmobile
40,40 €
-
Tuulettajan moottori 80-90 FSS35588 ilmastoinnilla
66,40 €
-
Tuulettajan moottori 80-85 FSS35587 ei ilmastointia
63,80 €
-
Tuulettajan moottori 86-90 FSS35472 ei ilmastoinnilla
74,20 €
-
Lämmityslaitteen kenno FSS98501 ilmastoinnilla
60,20 €
-
Lämmityslaitteen kenno FSS98530 ei ilmastoinnilla
71,30 €