Chevrolet, Pick-Up&Van

Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan. Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen.
-
Kääntövarsi 09-11 ASCK6654 (MOGK6654) 3 leveää rihlaa, edullisempi vaihtoehto
60,60 €
-
Etukallistuksen vakaajan kiinnike 09-11 MOGK700537 (MOGK8848) ulko 1srj/puoli omar
26,50 €
-
Etukallistuksen vakaajan kiinnike 09-11 MOGK6476 sisä Ø31,8mm 1srj/auto
25,20 €
-
Etukallistuksen vakaajan kiinnike 09-11 MOGK6439 sisä Ø33,3mm 1srj/auto
20,20 €
-
Jarrusatulan tiivistesarja etu DORD670016 (CEN14366011)
30,40 €
-
Jarrusatulan tiivistesarja taka DORD670018 (CEN14366013) 1srj/puoli
23,80 €
-
Etukallistuksen vakaajan kiinnike ulko 99-10 ASC545-1012B (MOGK700539 MOGK80631) 1srj/puoli edullisempi vaihtoehto
19,30 €
-
Tukivarsi etu ylä 99-10 MOGRK620054 vas/oik sis. pallonivelen ja helat
215,90 €
-
Apusimpukka 99-10 ASCK6535 (MOGK6535) edullisempi vaihtoehto
101,30 €
-
Tuulettajan moottori 15-16 FSS75039
102,60 €
-
Tukivarsi etu ala MOGRK622918 vas G2500 8-pulttinen vanne sis. pallonivelen ja helat
315,90 €
-
Tukivarsi etu ala MOGRK622919 oik G2500 8-pulttinen vanne sis. pallonivelen ja helat
315,90 €