Chevrolet, Pick-Up&Van

Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan. Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen.
-
Jarrusatulan pultti etu/taka 11-16 RAYH15298 (DORHW5961) 1srj/puoli omar
22,80 €
-
Jarrulevy etu 11-16 RAY580875R (DFC600-48059) 2500HD
206,90 €
-
Jarrusatula etu 11-16 CDO18B5303 vasen
342,90 €
-
Jarrusatula etu 11-16 CDO18B5302 oikea
342,90 €
-
Jarrupalat taka 11-16 RAYPGD1411M (DFC1311-1565-01 DFC1552-1565-00 WAGZD1411) 2500HD 1srj/auto
163,90 €
-
Käsijarrukengät taka 11-12 RAY989PG (DFC1902-0989-00) 1srj/auto
99,80 €
-
Käsijarrukengät taka 13-16 RAY1050PG (DFC1902-1050-00) 1srj/auto
78,10 €
-
Takapalojen asennussarja 11-14 RAYH5862A (DFC340-54060) 1srj/auto omar
18,70 €
-
Käsijarrukenkien asennussarja 11-17 RAYH7368 (DFC370-47044) 1srj/auto, tapin kiinnitys jousella
34,90 €
-
Käsijarrukenkien asennussarja 13-15 RAYH7381 (DFC370-47043) 1srj/auto, tapin kiinnitys klipsillä
49,20 €
-
Jarrulevy taka 11-16 RAY580876R (DFC600-48061)
206,90 €
-
Jarrusatula taka 11-16 CDO18B5307 vasen
342,90 €