Chevrolet, Pick-Up&Van

Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan. Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen.
-
Jarruletku taka 75-91 RAYBH36765 (DFC350-47354)
23,80 €
-
Käsijarruvaijeri taka 73-83 RAYBC92922 (DORC92922) vas/oik
27,80 €
-
Käsijarruvaijeri taka 84-91 RAYBC93248 (DORC93248) vas
29,40 €
-
Käsijarruvaijeri taka 84-91 RAYBC93249 (DORC93249) oik
36,60 €
-
Pääsylinteri 73-80 RAYMC36306 (DORM76162 DFC355-47023) Ø28,6mm
83,90 €
-
Pääsylinteri 81-86 RAYMC39223 (DFC355-47150 DORM39413) bensa
113,80 €
-
Pääsylinteri 87-91 RAYMC39413 (DFC355-47150 DORM39413) bensa
103,80 €
-
Pääsylinteri 82-91 RAYMC39308 (DFC355-47049 DORM104456) diesel
126,80 €
-
Öljynsuodatin 97-05 WIX51036 (PGAPG4011) V6 4,3L
12,50 €
-
Ilmansuodatin 97-05 WIX46117 (PGAPA4731) V6 4,3L
20,20 €
-
Polttoainesuodatin 97-05 WIX33579 V6 4,3L
13,90 €
-
Vaihteistosuodatin 97-05 WIX58904 (ATPB126) 4L60E
36,60 €