Chevrolet, Pick-Up&Van

Chevrolet on General Motorsin automerkki. Se on myös myydyin automerkki Yhdysvalloissa. Merkki sai nimensä yrityksen perustajan, sveitsiläissyntyisen kilpa-ajaja Louis Chevrolet'n mukaan. Chevrolet oli myydyin merkki USA:ssa ja Suomessa lukuisina vuosina aina 1950-luvulle saakka. Suurin este mallin suosiolle sodan jälkeen USA:ssa oli pelkkien nelos- ja kuutosmoottorien tarjonta. Yksi merkittävimpiä sodanjälkeisiä merkkipaaluja onkin Corvetten esittelyn lisäksi vuonna 1955 esitelty Chevroletin V8-moottori, ensimmäinen ns. pikkulohko, jota valmistettiin lähes muuttumattomana porausta ja iskua vaihtamalla vuoteen 1968 asti, jonka jälkeen kampiakselin laakerinkauloja paksunnettiin moottorin tilavuuksien ryhtyessä kasvamaan merkittävästi. Chevroletin isolohkot olivat tarjolla henkilöautoihin vuosina 1958–1976. Suurempi muutos Chevroletin V8-pikkulohkoissa ajoittui vuoteen 1987, jolloin rullanokka korvasi laahurinokka-akselin. 1990-luvulle tultaessa V8-moottorit suunniteltiin perusteellisesti uudelleen.
-
Vaihteistosuodatin 01-05 WIX58847 (ATPB165 PGAPT1267) 4L60E syvä ö-pohja
78,70 €
-
PCV venttiili 97-05 STMV173 V6 4,3L
6,70 €
-
Sytytystulppa 97-03 CHA0013 V6 4,3L
3,90 €
-
Sytytystulppa 97-05 CHA3013 V6 4,3L platina
7,50 €
-
Tulpanjohtosarja 97-05 STM7673 V6 4,3L
58,10 €
-
Tuulettajanhihna 97-98 GATK060960 V6 4,3L ilmastoinnilla
63,20 €
-
Tuulettajanhihna 97-98 GATK060870 V6 4,3L ei ilmastointia
59,40 €
-
Tuulettajanhihnan ohjainpyörä 97-98 GAT38001 V6 4,3L ilmastoinnilla
39,10 €
-
Tuulettajanhihnan ohjainpyörä 97-98 GAT38008 V6 4,3L ei ilmastoitu
.
28,90 €
-
Tuulettajanhihnan kiristin 97-98 GAT38103 V6 4,3L sis. pyörän
74,40 €
-
Tuulettajanhihnan kiristinpyörä 97-98 GAT38008 V6 4,3L
28,90 €
-
Tuulettajanhihna 99-05 GATK060950 V6 4,3L ilmastoinnilla
63,20 €